Uusin kerhoviesti

Kerhokuulumisia syyskuussa 2018

 

Odotettavissa märkää, tuulista ja kylmää?

Ulkoilemme kerhossa päivittäin.

Lukukauden alun olemme saaneet nauttia hyvistä ulkoilukeleistä. Sade ei ole estänyt

lainkaan ulkoilua. Toivotaan hyvien säiden jatkuvan pitkälle syksyyn.

 

Kuluvalla lukukaudella lapsia on kiinnostanut vauhdikkaat yhteisleikit, joissa saa juosta ja piilotella. Sisällä tapahtuvista toiminnoista suosituimpia ovat olleet lasten omat leikit ja askartelut.

Käytävällä sijaitsee toisinaan myös heppatalli ja esterata. Toivomme ettei leikkimme häiritse liikaa koulun toimintaa.

 

Nopea puuttuminen

Lasten leikit ovat sujuneet sopuisasti ja yleensä on ollut oikein mukava yhdessä tekemisen meininki. Toki toisinaan tulee kinaa lasten kesken. Nämä pienet riidat olemme saaneet aina sovittua ja kohta on taas uusi leikki käynnissä. Suuria riitoja tai kiusaamista ei ole ollut, mutta mikäli merkkejä sellaisesta nähdään, puutumme kerholla niihin. Silloin olemme yhteydessä myös teihin lasten vanhempiin. Pohditaan sitten yhdessä, miten toimimme asiassa.

 

Puuaskartelua

Kerholla voi rakennella erilaisia leluja puusta. Opettelemme sahaamaan, liimaamaan ja muotoilemaan puuta hiomalla. Kerhovuoden aikana kaikki halukkaat voivat askarrella yhdessä aikuisen kanssa oman auton, nukkekodin huonekaluja, tai vaikkapa veneen.

Lelut valmistetaan puurimoista jotka sahataan oikean mittaisiksi.

Rakennetut lelut kestävät varovaista leikkiä, mutta rikkoontuessaan niistä saattaa irrota pieniä osia, jotka voivat olla vaarallisia pienille lapsille.

 

Lelupäivät

Kerhoon saa tuoda oman pienen ja vähäarvoisen lelun perjantaisin. Lelu pitää pitää repussa kunnes sen saa ip-kerhossa ottaa leikkiin.

 

Kirjastoauto ip-kerholla Perjantaina 14.9. saamme kerholle vieraaksi kirjastoauton klo 14-15 väliseksi ajaksi. Kirjastoautossa meille järjestetään pientä ohjelmaa. Kirjastoautosta voi halutessaan lainata yhden kirjan, omalla kirjastokortilla.

 

Koululaisten syysloma

Myös kerhossa lomaillaan syyslomaviikolla 15.10-19.10. Kerho jatkuu loman jälkeen maanantaina, normaaliin tapaan.

 

Halloween kummitusjuhlat

 

Pidämme 26.10. kerholla kummitusjuhlat.

Halutessaan kerholainen saa silloin pukeutua omaan naamiaisasuunsa. Mikä vaan mieluinen naamiaisasu on sopiva. Juhlassa pidetään samalla nyyttikestit. Nyyttäreihin saa halutessaan tuoda naposteltavaa, esimerkiksi hedelmiä, rusinoita, sipsejä, makeisia tai keksejä. Kerholla hämähäkkilaboratoriossa valmistetaan myös taikajuomia ja rohkeimmat saavat osallistua lasten omaan kauhukäytävään.

 

Uusista kerhopaikoista

Vaikka varsinainen hakuaika onkin jo päättynyt, voi kerhopaikkaa edelleen hakea.

Kerhopaikan muuttaminen osa-aikaisesta kokoaikaiseksi onnistuu nopealla aikataululla.

Toisin päin se vaatii enemmän aikaa ja se on mahdollista vasta lukukauden päättyessä.

 

Puhelimen käyttö kerhopäivän aikana

Ensimmäisen viikon aikana sovimme yhdessä lasten kanssa kännykänkäyttöön liittyvistä säännöistä. Tässä muutamia etukäteen miettimiäni ohjeita, mutta otamme mielellämme huomioon myös kotiväen toiveita ja vinkkejä.

 

* Puhelin säilytetään repussa, äänet saa olla päällä.

* Tärkeissä asioissa kerholainen saa soittaa kotiin, hän saa siihen luvan ohjaajalta.

* Puhelinta ei saa räplätä tarpeettomasti

* Valokuvaus on sallittua vain, jos se kuuluu kerhopäivän ohjelmaan.

 

Kerhon oma puhelin

Ip-kerhon ohjaajan tavoitatte kerhoaikoina kerhon omasta numerosta +358 50 358 1405.

Tähän numeroon toivomme saavamme kaikki lapsen koulupäivää koskevat viestit.

Viestit luetaan ennen kerhopäivän alkamista.

 

Timin oma puhelinnumeroon +358 40 587 1986. Tähän numeroon lähetetyt

viestit eivät välttämättä välity kerho-ohjaajille saman päivän aikana.

 

Muistilistaa

  • Koulun loma-aikoina, eikä myöskään, lauantaikoulupäivisin ole ip-kerhoa.
  • Koulun syysloma on 15.10-19.10.
  • Kummitusjuhliin saa tuoda naposteltavaa yhteiseen pöytään.
  • Varmistathan, että lapsella on riittävästi vaihtovaatetta ulkoilua varten.
  • Anathan palautetta ja kehitysehdotuksia ip-toimintaan.
  • Laitattehan kiireellisiä, esim. lapsen kerhopäivää koskevia viestejä, vain kerhon omaan puhelinnumeroon.
  • Annathan palautetta ja kehitysehdotuksia ohjaajille.

 

 

Terveisin Timi